Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Tarinoita

Ambrosius

Olipa kerran, eli vuonna 1621, Rostockin yliopistossa Pohjois-Saksassa opiskelija nimeltä Ambrosius Winter, lisänimeltä Sleswicensis. Hän oli ilmeisesti kotoisin Sleswigistä aivan Tanskan eteläpuolelta. Valmistuttuaan papiksi hän siirtyi Ruotsin valtakuntaan kuuluvaan Inkerinmaahan, missä hänet mainitaan vuonna 1640 kirkkoherrana Kosemkinan saksankielisessä seurakunnassa. Hän kuoli 1647 ja hänet haudattiin Narvassa.

Noihin aikoihin ja paljon sen jälkeenkin oli tapana, että perheen ensimmäinen poika nimettiin isoisänsä mukaan. Ambrosiuksia ei näissä pohjoisissa luterilaisissa maissa näy kovin monia. Vuonna 1678 tai 1679 kuitenkin eräs poika sai jossain, ehkä Viipurin hiippakunnassa tai Inkerinmaalla, nimen Ambrosius. Vuonna 1701 hän käytti nimeä Ambrosius Gerlander kirjoittautuessaan Turun yliopistoon.

Mitä yhteyttä näillä kahdella Ambrosiuksella sitten oli? En tiedä. Sama etunimi on ainoa näkyvä yhdysside. Pojanpoika ei jälkimmäinen voinut varmaankaan olla, koska silloin hän olisi käyttänyt arvostettua nimeä Winter. Winterit olivat olleet Suomessa ja Viipurissa tunnettu vauras suku jo pitkään ennen vanhemman Ambrosiuksen saapumista Inkerinmaalle, mutta sukuyhteys siihen ei ole mistään käynyt ilmi.

Oliko Ambrosius Winterillä tytärtä, jonka poika nuorempi Ambrosius voisi olla? Siinäpä tehtävää kylliksi kaivella vanhan Inkerinmaan aikaisia arkistoja, jos niitä jostain löytyisi.

AL

 

Isovihan muistoja Vähä-Savossa

 

Kirjoittanut: Antero Pelkonen

Julkaistu lehdessä: 6 - 22.12.1919 SAVOTAR näytenumero 2,  

 

Andreas Henricius oli tähän aikaan Rantasalmen rovastina. Kirjelmällä syyskuun 14 p:ltä 1722 oli hän valtakunnan säätyjen salaiselle valiokunnalle ilmoittanut niistä vaurioista, joita hän isonvihan aikana oli saanut kärsiä, ja samalla oli hän anonut joitakin vapauksia näiden vaurioiden korvaukseksi.

Asia oli joutunut kuninkaallisen kamarikollegiumin tietoon, ja oli tämä kirjelmässä kehoittanut kihlakunnan oikeutta ottamaan selvää rovasti Heinriciuksen valituksista. Tämä tapahtuikin Rantasalmen syyskäräjillä 1723. Kun rovasti itse ei ollut saapuvilla, kutsuttiin esille hänen pokansa ja apulaisensa Andreas Heinricius nuorempi. Tämä esitti todistajaksi Rantasalmen silloisen kappalaisen Ambrosius Gerlanderin, joka todistajavalan tehtyään kertoi:

Toukokuun 6 p:nä 1710 noin puolenyön aikaan oli ankara tulipalo päässyt valloilleen Rantasalmen pappilassa. Silloin paloi poroksi kaksi rakennusta. Toinen niistä oli vanha, jossa oli ollut sali ja kaksi kamaria. Toinen uusi, jossa oli tupa ja kamari sekä kyökki ja panimohuone, kaikki yhden katon alla. Samassa tilaisuudessa oli palanut poroksi myös rovasti Heinriciuksen arvokas ja suurehko kirjasto kuin myöskin hänen omansa sekä rouvansa, lastensa ja koko talonväen vaatteet. Samoin myöskin suuri osa irtaimistoa, kuten kirstuja, kaappeja, tina- ja kupariastioita ja muita talouskaluja. Vaatteet olivat palaneet niin lopen, että olipa niin ja näin, jos saivat ruumiinsa jollakin tavoin verhotuksi. Ihmisetkin olivat hädintuskin päässeet pelastumaan.

Vihollisen hyökätessä Rantasalmelle talvella v.1714, jatkoi Ambrosius herra kertomustaan, oli rovasti joukkoineen paennut pois paikkakunnalta ja kuljetuttanut tavaroitaan osaksi Leppävirran pitäjään Sahkarlahden kylään, osaksi Leppävirran ja Kuopion pitäjien rajalla olevaan Juonianlahden kylään; ja olivat nämä tavarat vaatteita, tina- ja kupariastioita sekä muita talouskaluja.

Mutta kun vihollinen mainitun vuoden kesällä, valloitettuaan Savonlinnan, palasi Kuopion pitäjästä, jonnekka se oli Savonlinnan varustusväkeä saattanut, niin turmeli se ja ryösti kaikki puheena olleet tavarat ja sen lisäksi vielä paljon toisiin paikkoihin kätkettyjä ja kotona pappilassa löytyvää viljaa sekä kaksi hevosta ynnä muuta tavaraa, jota pappilasta sattuivat yhyttämään.

Mökkiläinen Johan Råckainen todisti, että hän talvella 1714 yhdessä lampuoti Antti Järveläisen kanssa oli rovasti Heinriciuksen tavaroita kuljettanut viholliselta piiloon Sahkarlahden ja Juonianlahden kyliin. Näitä tavaroita oli: yksi tynnyrillinen romu kuparia (bruten koppar), kaksi sudennahkaista ja verkapäällyksistä turkkia, viisi karhunnahkaa, viisi viinapannua, kaksi suurta panimokattilaa, kolme pienempää samoin, kaksi paria pistoolia, yksi karpiini, yksi leili ranskalaista paloviinaa (ehkä konjakkia?), yksi pullonsuojustin 15 niin raskasta arkkua, että 2 tahi 3 miestä töintuskin jaksoi niitä liikutella. Mutta mitä näissä arkuissa oli, ei hän tiennyt. Yhteen niistä oli hän kumminkin nähnyt pantavan tusinan tinavateja ja tusinan tinalautasia.

V.1714, Savonlinnan antautumisen jälkeen, oli rovasti Henricius lähettänyt Råckaisen ja Järveläisen hakemaan takaisin noita tavaroita. Mutta saavuttuaan Sahkarlahden ja Juonianlahden kyliin, havaitsivatkin he, että ryssät olivat pois vieneet kaikki puheena olleet tavarat; eikä mitään muuta ollut jäljellä, kuin muutamia rikottuja arkkuja. Myöskin vakuuttivat he todeksi kaiken sen, mitä kappalainen Ambrosius Gerlander oli kertonut. Niin teki myös koko lautakunta ja käräjäyleisö.